Virikeryhmien toimintaa Iltatähdessä

23.11.2015





Iltatähdessä on otettu käyttöön uusi ryhmätila. Tila antaa mahdollisuudet kaikenlaiseen puuhasteluun yhdessä.

Välillä luetaan ja välillä muistellaan menneitä, kukin osallistuu hetkiin oman mielenkiinnon mukaan.

 

 

On ilmassa tekemisen maku kun yhdessä leivotaan.


Välillä väritetään niitä Aikuisten värityskirjan kuvia tai askarrellaan mitä kauneimpia joulukortteja.

 

 

Tilaisuuksiin osallistuu niin palvelupuolen kuin senioritalojen asukkaat.

 

Ennen iltapäiväkahvia käytiin yhdessä ulkona kävelemässä ja happea haukkaamassa. Nyt  sitten kahville ja omien  leivonnaisten syöntiin ja kylläpä maistui hyvältä, omatekemä on aina omatekemä!